Ympäristö- ja ihmisystävällistä elektroniikan valmistusta Aasiassa?

Toimintamme osalta tiedusteltiin, kuinka elektroniikan tehdastyöntekijöille korvataan työntekeminen. JoyActor haluaa varmistaa ihmisystävällisen tekemisen aina valmistusvaiheesta asiakkaalle saakka, ja olemme selvittäneet kuinka valmistus vastaa arvoihimme. 

Joyactor on suomalainen yritys, ja kuten monet muutkin elektroniikka-alan yritykset, tapahtuu osa tuotteiden valmistuksesta Aasiassa. Elektroniikkamme valmistusvaiheen ympäristö- ja ihmisystävällisyys on meille tärkeää.

Läpikäydyn pohjalta on varmistettu että kumppaniyrityksemme noudattavat BSCI:n, yritysvastuujärjestelmän sekä ISO9001-laadunvalvontajärjestelmän vaatimusedellytyksiä. Tehtaat myös maksavat työntekijöilleen keskiarvoa korkeampaa palkkaa.

Olemme varmistaneet, että kumppaniemme työntekijöitä kohdellaan hyvin. Yhteistoiminnan myötä on valmistajiin tutustuttu ja saatu varmistus että tuotannon laatu tukee arvojemme.

Elektroniikka on väylämme jakaa iloa ja vaikuttaa kaikkialle!

Toimintamme perusarvot olivat tärkeä tekijä kun yhteistyökumppaneita valittiin. Mutta kuinka olemme löytäneet yhteistyökumppanit, jotka sopivat arvoihimme?

Itsessään toimijat ei löydy. Prosessissa oli laaja haku ja valinta toimittajiin joiden tekeminen istuu arvoihimme. Tutustumisen ja tuntemisen kautta syntyy molemmille osapuolille luottamus ja halu rakentaa syvempää yhteistä toimintatapaa.

Yhteistoiminnan hedelmät syntyy pitkäaikaisen toiminnan myötä, missä molemminpuolinen halu kehittää.

Lue myös:

Maailman pienimmät kuulokepakkaukset ja 4 muuta pointtia – Näin välitämme maapallosta

Jätä kommentti

Sending