Maailman pienimmät kuulokepakkaukset ja 4 muuta pointtia – Näin välitämme maapallosta

Emme ole vain elektroniikka-alan brändi, sillä meillä on selkeä visio: haluamme muuttaa maailmaa. Siksi olemme miettineet tarkasti, kuinka olla ekologinen elektroniikka-alan yritys.

Intentiomme on parantaa ekologisuuttamme jatkuvasti. Siitä huolimatta, että ekologisuus on jo toimintamme lähtökohta ja edellytys, haluamme kehittyä ja taistella päivä päivältä entistä isommin maapallon säilymisen puolesta.

Maailman pienimmät paketit

Minimalistisuus ja ekologisuus on – ja sen on oltava – nykypäivää. Suurien ja näyttävien pakkausten sijaan päätimme kehittää maailman pienimmän kuulokepakkauksen. Kuulokkeittemme pakkaukset ovat niin pienet, että ne mahtuvat postiluukustasi. Tällöin lähetys on helppoa, eikä pakkauksesta koidu turhaa roskaa ympäristölle.

Kuulokkeet ilman turhaa muoviroskaa

Muovia päätyy aivan liikaa ja täysin turhaan meriin ja luontoon, joten päätimme riisua viimeisetkin turhat muoviosat pois tuotteistamme. Tästä huolimatta nappikuulokkeemme ovat superkevyet ja istuvat jokaisen korvaan: pidämme huolen, että sinullekin löytyy juuri oikean kokoiset kuulokkeet.

Haaveilemme, että jonain päivänä voisimme valmistaa sataprosenttisesti kotimaisen tuotteen. Valitettavasti elektroniikka-alalla tuotteiden valmistus tapahtuu tällä hetkellä lähes poikkeuksetta Aasian päässä. Kuitenkin tuotekehityksen, arvojen ja tekemisen sisun pidämme visusti täällä pohjolassa!

Vialliset tuotteet hyödynnetään

Ekologinen elektroniikka on ennen kaikkea laadukasta. Laatu ja ekologisuus kulkevat käsi kädessä, sillä jatkuva tuotteiden uusiminen rasittaa ympäristöämme. Haluamme, että tuotteemme kestävät, ja olemmekin niin varmoja tuotteittemme kestävyydestä, että annamme jokaiselle ostolle 36 kuukauden takuun.

Vaikka elektroniikka on kestävää, se ei ole kuitenkaan ikuista. Siksi meillä on Suomessa oma korjausrinki, joka huolehtii kuulokkeiden huollosta ja korjauksesta. Rikki menneet ja vialliset kuulokkeet pyrimme aina keräämään takaisin asiakkailta, jotta arvokkaat osat eivät menisi hukkaan. Vanhan hyödyntäminen on tärkeää!

Kompensoimme jokaisen tuotteemme kuljetuksen hiilijalanjäljen

Tuotteiden kuljetuksen hiilijalanjälki on kompensoitu Compensaten kautta. Kuljetuksesta aiheutuvat hiilipäästöt on siis laskettu, ja kompensaatiomaksu määräytyy Compensaten hiilidioksiditonnin hinnan mukaisesti. Compensate ostaa kerätyillä kompensaatiomaksuilla täysimääräisesti päästövähennysyksiköitä erilaisista päästövähennyshankkeista.

Compensaten käyttämät päästövähennyshankkeet vahvistavat hiilinieluja, eli poistavat hiilidioksidia ilmakehästä. Hankeportfolioon kuuluuu esimerkiksi puiden istutusprojekteja, metsänsuojelua ja innovatiivisiin hiilensidontateknologioihin keskittyviä hankkeita.

Ennen kaikkea uskomme, että langattomilla kuulokkeilla voi vaikuttaa

Langattomat nappikuulokkeet ovat valtava trendi, jonka vuoksi uskomme niiden olevan väylä levittää tärkeitä arvoja, kuten positiviisutta ja ekologisuutta, ympäri Suomen ja maailman, mahdollisimman monelle. Levitämme siis iloa ja näin muutamme maailmaa langattomien kuulokkeiden avulla.

Kiitos, kun olet mukana kehittämässä maailman positiivisinta elektroniikka-alan brändiä! Tehdään maailmasta yhdessä parempi paikka.

Jätä kommentti

Sending